25.9.2010

Apina-aitaus

Pienet spurtit pihassa.

Onni on oma aidattu piha. Etenkin näillä rapakeleillä! On ihan parhautta päästää koirat iltapissalle omalle pihalle. Kaikkien kerrostalossa vietettyjen vuosien jälkeen tätä luksusta osaa arvostaa. Eihän piha tietenkään lenkkeilyä poista, mutta sellaiset turhauttavat pissakierrokset kylläkin. Kesällä oli ihan mahtavaa jäädä lenkin jälkeen hengailemaan pihaan. Minä luin lehtiä ja koirat ottivat aurinkoa omalla peitollansa. No paitsi Polkka, jonka vahtipaikka löytyi heinikosta.

Tällä hetkellä aidattuna on vain pieni etupiha, kooltaan joitakin satoja neliöitä. Talo ja piha kokevat ensi kesänä sen verran suuria remontteja, ettei koko pihan aitaaminen ollut vielä mahdollista. Kivikkoinen maa ja erittäin puskainen piha saavat aitaamishomman sen verran rasittavaksi, että sitä tekeekin mielellään pätkissä. Etupihan aitaaminen vaati jo kolmen portin nikkaroimisen, yksi vie roskikselle, yksi takapihalle ja yksi piharakennuksille. Herra aitaaja vaikutti aavistuksen kypsältä jo projektin tässä vaiheessa.

Sitä paitsi aitaaminen on aivan järkyttävän kallista! Verkko, painekyllästetyt tolpat ja tolppakengät maksavat ihan törkeästi. Verkon hinnoissa oli suuria eroja - kalleimmillaan 150 cm korkea verkko maksoi 150 € rulla ja halvimmillaan 80 €. Täsmälleen sama tuote!


Kyltti varoittaa hurjista petoeläimistä.

Minua epäilytti alkuun Polkan pysyminen aidan sisäpuolella. Vanhalla talolla se leiskautti ihan ilman vauhtia yli 100 cm korkeasta verkosta. En tiedä masentuiko se uuden verkon korkeudesta, vai saiko järkeä nuppiin, mutta nykyisestä aidasta se ei ole edes yrittänyt tulla yli. Ja se on tarkoituskin, tontin vieressä menee aika vilkas hiekkatie. Lisäksi piha on jatkuvasti täynnä naapureiden kissoja. Totisesti toivon, ettei yksikään niistä hiippaile aitauksen sisäpuolelle. Muista koirista en tiedä, mutta Maissi ei ainakaan epäröisi käyttää hampaitaan. Sen verran nakkia on riistavietillä siunattu.


Saakeli, miten korkean aidan pystyttivät. Masennun.

3 kommenttia:

-m- kirjoitti...

Uijui. Poksun kuvat ja ajatus makesta auttaa kummasti krapulaan. <3

Riik kirjoitti...

Ai sielläKIN oli krapula :D

-m- kirjoitti...

On edelleen. Kaksipäiväiset polttarit ottaa vähän voimille. :/